Keskitytkö kiireeseen?

Tekisipäs mieli kirjoittaa tähän tekstin alkuun, että "kiirettä on pitänyt" ja käyttää sitä perusteluna sille, että koneen ääressä ei ole tullut vietettyä viime aikoina aikaa. Mutta jätän kirjoittamatta. Ei ole pitänyt kiirettä, vaikka puuhaa onkin ollut. Mutta kiireestä ajattelin kuitenkin kirjoittaa.

Aika monella meistä ihmisistä (kuulun itse erittäin vahvasti tähän porukkaan) on aina toisinaan paljon tekemistä ja siitä seuraa tunne siitä, että on kiire. On paljon asioita, joita pitäisi tehdä ja ehkä jopa enemmän asioita, joita olisi jo pitänyt tehdä. Jotkut ihmiset laativat To do -listoja, osa luottaa siihen, että muistaa kyllä kaikki asiat ja ne tehdään ajallaan. Kunhan kiireeltään ehtii.

Aamulla pitää olla töissä tiettyyn kellonaikaan, joten aamuhommien kanssa on aina hiukan kiire. Töistä kotiin ja kauppaan on hiukan kiire, kun illalla on jo jotain ohjelmaa; harrastuksia, pyykinpesua, kyläilyreissua ja vaikka mitä. Sitten tulee niitä muuttujia, lapsille pitikin olla retkieväät tai kurahousut päiväkotiin ja parkkipaikalta pitää palata hakemaan työpaikan avain. Ja taas on kiire.

Toisinaan kiire on meille ihmisille hyvästä. Jos viimetippaa ei olisi, aika monta projektia olisi jäänyt vaiheeseen. Deadlinen lähestyessä saattaa saada puristettua itsestään juuri sen tarvittavan viimeisen tarmonpuuskan, jonka voimalla tehtävä palautetaan ajoissa, tenttikirja saadaankin luettua loppuun ja pyykit kaappiin juuri ennen vieraiden tuloa. Mutta missä tämä kaikki kiireen tuoma hyöty on silloin tavallisena maanantai-aamuna kello 7.15, kun bussin lähtöön on viisi minuuttia aikaa ja kaikki, mitä aamulla piti saada tehtyä, on vielä enemmän tai vähemmän työn alla?

Jos saat työskennellä kaikessa rauhassa ilman aikarajaa yhden sinulle mieluisen asian parissa, sinulla tuskin on kiire mihinkään. Silti todennäköisesti saat jotain aikaan: kierrät mukavan lenkin metsässä, saat kudottua villasukan valmiiksi ja saat luettua jännittävän ja mukaansatempaavan kirjan loppuun. Kyse ei olekaan silloin kiireestä eikä suoriutumisesta, vaan kyse on keskittymisestä. Kun aihe on sinulle mieluinen ja tehtävän on sopivan haastava, todennäköisesti uppoudut sen äärelle, etkä anna minkään ulkopuolisen asian häiritä sinua. Välillä mieleesi saattaa pyrkiä muistutuksia tiskivuoresta, ruohonleikkaamisesta tai sähköpostin lukemisesta, mutta suljet ne pois mielestäsi ja jatkat valitsemasi asian tekemistä.

Meillä jokaisella on taito suodattaa ne asiat, joita havaitsemme ympärillämme ja ne ajatukset joita mieleemme välillä juolahtaa ja joiden ehkä annamme häiritä omaa keskittymistämme. Me voimme myös itse päättää, miten käsittelemme noita häiriötekijöitä. Se taito voi ehkä olla hieman ruosteessa, mutta sitä voi harjoittaa ja se paranee harjoituksen myötä.
Palataanpas takaisin siihen tavalliseen, hieman kiireiseen ja väsyneeseen maanantai-aamuun. Olet menossa keittämään kahvia. Matkalla huomaat olohuoneen lattialle pudonneet sukat. Todennäköisesti samassa hetkessä mielesi laatii tästä sinulle tehtävän: "Sukat pyykkikoriin". Kun pääset kahvinkeittimen luokse, vilkaiset kalenteria ja huomaat, että illalla on lapsen kevätjuhla. Mielesi lisää tehtävälistalle: "Valitse lapselle juhlavaatteet." Kahvia keittäessä huomaat, että suodatinpaperit ovat loppumassa ja saat taas itsellesi lisätehtävän: "Käy kaupassa". Mitä pidemmälle aamu jatkuu, sitä pidemmäksi tehtävälista mielessäsi käy. Parkkipaikalla huomaat avainten unohtuneen kotiin ja mielessäsi on tehtävä: "Töihinlähtö kello 7.20" (ja kello on nyt 7.19). Suurin osa tästä luettelosta ei kuitenkaan ole tietoista ajattelua ja siksi sen havaitseminen (varsinkin väsyneenä ja kiireisenä, niinkuin usein aamuisin) voi olla hankalaa.

Kaikissa tilanteissa meillä kuitenkin on valta valita, mihin ohjaamme oman huomiomme. Jos huomiota on hankala siirtää pois lattialla lojuvista sukista, voi olla ehkä viisainta nostaa ne saman tien pyykkikoriin. Se ei vie niin paljoa aikaa, että se lisäisi kiirettä. Kun palaat hakemaan avaimia, kellonajan miettiminen ei saa sinua liikkumaan yhtään nopeampaa, joten voit aivan hyvin päättää kävellä ripeästi ja kuunnella samalla linnun laulua.

On hyvä pohtia, että millä keinoilla ohjaat omaa keskittymistäsi silloin, kun haluat saada jonkun tärkeän ja sinulle itsellesi mieluisen tehtävän valmiiksi. Mitä keinoja juuri sinä käytät, että saat silloin ylimääräiset asiat (ajatukset, äänet, tuntemukset jne) pois mielestäsi? Näitä samoja taitoja voit käyttää aina, kun tunnet että haluat saada jonkun arkisemmankin asian suoritettua nopeasti ja tehokkaasti "alta pois".

Ensimmäinen asia tietysti on se, että sinun täytyy tarkkailla omia ajatuksiasi ja huomata, kun mieleen tarttuu jotain ylimääräistä, mikä ei edistä käsillä olevan tehtävän suorittamista (sukat / kevätjuhla / suodatinpaperi). Sitten voit vaikkapa määritellä tuolle asialle sopivan ajankohdan, milloin se tehdään (aamupalan jälkeen / illalla / huomenna) tai vain päättää jättää se huomiotta. Voi olla että sitä taitoa joudut ehkä hieman opettelemaan. Se, mikä toimii sinulla kirjaa lukiessa, ystävän kanssa keskustellessa tai vaikka hyvää elokuvaa katsellessa, toimii kyllä kahvia keittäessäkin. Vaatii ehkä hiukan harjoittelua.

Harvoin on siis todella kiire. Joskus tietysti täytyy toimia ripeästi, mutta sekin onnistuu sitä paremmin, mitä tehokkaammin keskityt yhteen asiaan. Mitä pidempää tehtävälistaa kannat huomaamatta mielessäsi, sitä kiireisemmältä arkesi tuntuu. Mitä jos jättäisitkin loput tehtävät mielestäsi pois ja aloittaisit siitä ensimmäisestä käsillä olevasta?

Suosittelen kokeilemaan.
Kun keität kahvia, keitä kahvia ja keskity juuri siihen tehtävään, kaikilla aisteillasi. Kun haet lehteä postilaatikosta, keskity se pieni hetki ulkoilmaan ja tapaasi kävellä. Kaikkia asioita et kuitenkaan voi tehdä kerralla, nauti siitä asiasta mitä teet juuri nyt. Jos et keskity, et ehdi nauttia.

Nautinnollisia alkukesän päiviä!

Minkälaista palautetta haluat saada?

Olen ilmeisesti tullut jo niin vanhaksi, että jaottelen asioita sen mukaan, mitä tapahtuu "nykyajan" lasten ja nuorten elämässä ja minkälaista se kaikki oli "silloin ennen vanhaan". Nykyajan lapset tuntuvat opettelevan itsearvioinnin tekemistä jo suht. varhaisessa vaiheessa. Ainakin meidän perheessä esikoululainen täyttelee sujuvasti joka viikon päätteeksi lomaketta, jossa piirretään hymynaamoja sen mukaan, miten viikon tehtävistä ja haasteista on suoriuduttu.
Minä en koulussa piirrellyt hymynaamoja. Kyllä opettaja kertoi, että osasinko jonkun asian vai en, ei sitä tarvinnut itse tietää.

Urheilumaailmassahan palautetta saadaan monia eri kanavia pitkin. Osa palautteesta näkyy suoraan tulostaululla: Oliko suoritus virheetön ja nopea, kuka sai enemmän pisteitä kuin toinen ja kuka hyppäsi pisimmälle / korkeimmalle tai teki enemmän maaleja. Tätä palautetta osataan kilpailemaan tai treenaamaan lähdettäessä odottaa ja tämä palaute on usein helppo hyväksyä. Toki sitten joskus törmätään siihen, että tuomaritkin ovat "vain" ihmisiä, mutta ei mennä siihen nyt. Tuloksiin, pisteisiin, aikoihin ja sijoituksiin liittyvä palaute on selkeää, näkyy tuloslistalla kaikille samanlaisena ja suorituksensa jälkeen usein urheilija jo osaa odottaakin että miltä tuloslista tulee näyttämään, eli siihen ei suorituksen jälkeen sisälly yleensä suuria yllätyksiä.

Mutta palautetta tulee toki muualtakin.
Kuvitellaan tilanne, että urheilija on kisapaikalla tai treeneissä tehnyt oman suorituksensa, tullut maaliin ja pitää hengähdystaukoa tai valmistautuu jo kotiinlähtöön. Palautetta tulee monesta suunnasta. Valmentaja on yleensä se, jolta palautetta pitääkin saada. Lisäksi treenikaverit antavat palautetta ja ehkä sivustaseuraajatkin. Osahan voi antaa palautteen vasta tuntien tai päivien päästä ja se voi kantautua urheilijan korviin muutamankin mutkan kautta.
Näitä kaikkia palautteita yhdistää se, että ne ovat sanallista palautetta ja sitä on huomattavasti vaikeampi antaa ja ottaa vastaan, kuin vertailla pisteitä, virhepisteitä, sekunteja tai metrejä.

Aiemmin kirjoitin täällä blogissa ajatusten lukemisesta, tässä mennään hieman samoihin teemoihin. Kun urheilija saa palautetta omasta suorituksestaan, palautteen antaja ei koskaan tiedä, että minkälaisena urheilija tuon palautteen vastaanottaa. "Sehän meni hyvin" tarkoittaa toiselle urheilijalle, että "Sehän meni hyvin" ja toiselle, että "Paremminkin olet vetänyt". Jos urheilija näkee omassa suorituksessaan pelkkiä virheitä, hän ei sisäistä toistenkaan puheesta mitään positiivisia kommentteja omaan suoritukseen liittyen. Jos palaute on muodossa "Pujottelun aloitus oli aivan tosi hyvä, mutta älä anna sen karata kontaktilta", se voi muuttua urheilijan mielessä muotoon "Kontaktithan oli aivan surkeat". Pelkkä virheiden ja epäonnistumisten listaaminen ei ole kovinkaan motivoivaa.

Jos taas urheilijan mielestä suoritus oli erinomaisen hyvä ja harmoninen, hän ei välttämättä huomioi saamiaan parannusehdotuksia, ja tämä taas pitkään toistuessaan hidastaa kehittymistä. Joskus on hyvä olla tyytyväinen ja huomioida vain positiivinen palaute, mutta pelkkä "Menipä hyvin" -palaute ei kehitä ketään. Jos urheilija saa palautteen: "Meidän pitää treeneissä kyllä katsoa tuo lähtö kuntoon ja vauhtia olisi saanut olla enemmän.", se voi muuttua muotoon "Lähdön jälkeen rauhallinen ja hieno suoritus". Tällainen "Kaikki on hyvin" -ajattelu sopii kauniina kesäpäivänä riippumatossa loikoilemiseen vallan hyvin, mutta tavoitteellista tekemistä se ei edistä.

Tässä ei siis ole lainkaan kyse siitä, että kuka palautetta antaa ja tuleeko se pyytämättä ja yllättäen vai odotetusti. Ihmisen oma mieli muuttaa saadun palautteen aina sellaiseen muotoon, että se tukee sitä mielikuvaa, mikä itsellä on tilanteesta.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö siihen asiaan voisi puuttua. Helpointa on ryhtyä havainnoimaan sitä palautetta, minkä itse annat itsellesi. Mutisetko puoliääneen tai mielessäsi treenien aikana, että "Tästä ei kyllä tule taas yhtään mitään"? Ja mietitkö joskus treenien tai kisojen jälkeen, että "Olipa taas melkoista koheltamista"? Kokeilepa joskus sanoa nuo mielipiteet ääneen vaikka peilin edessä. Onko se sellaista palautetta, mitä antaisit jollekin toiselle ihmiselle, vaikkapa treenikaverille? Kokeilepa sitten muotoilla tuo palaute sellaiseen muotoon, että siitä on jotain hyötyä ja se on mahdollisimman kehittävää? MITÄ asioita omassa tekemisessä pitäisi KORJATA ja MITEN ne korjataan? MITEN se suoritus olisi tehty OIKEIN? Kerro tämä itsellesi treenien tai kisojen jälkeen tai niiden aikana. Anna palaute toiminnasta ja suorituksesta, älä arvostele ihmistä. "Sinä olet hidas" ei ole kehittävä palaute, "Lähde aiemmin liikkeelle esteeltä numero 3" sen sijaan on.

Sitten kun huomaat, minkälaista palautetta annat itsellesi (ja osaat ehkä jo vähän korjata sitä tapaa, millä tämä sisäinen puhuja sinun suorituksiasi kommentoi), voit ruveta havainnoimaan sitä, että millaista palautetta muut sinulle antavat. Siihen et voi vaikuttaa, mitä sinulle tai sinusta sanotaan. Mutta voit päättää vastaanottaa palautteen niin, että siitä on sinulle hyötyä. Kaikesta palautteesta ei ole hyötyä, sellaisen palautteen voit vastaanottaa ja halutessasi kiittää kauniisti ja siirtää kierrätyslaatikkoon. Uskon, että niin vaikkapa VR:llä suhtaudutaan palautteisiin. Jos et ole varma, että onko jostain palautteesta hyötyä, kirjoita se ylös treenivihkoon. Voi olla että tarvitset sitä palautetta joskus myöhemmin.

Palautetta täytyy saada, jotta voi kehittyä. Jotta palautteesta on hyötyä, se täytyy saada oikealla hetkellä ja sellaisessa muodossa, että se osuu ja uppoaa. Toisinaan koulutuksissa tulee tilanteita, että asioita opetellessa urheilija toteaa, että "Miksei kukaan ole kertonut tätä aiemmin?" Voi toki olla, että ei ole kertonut, mutta voi myös olla, että viesti ei vain ole tavoittanut vastaanottajaa aiemmin. Asiat tapahtuvat ajallaan ja pääasia on, että olemme valmiita kehittymään ja yrittämään rohkeasti uusiakin juttuja.

Lopuksi varsinkin meille koiraihmisille Jim Fiebigin ajatus siitä, että voit valita minkälaisen palautteen otat vastaan:
"If your dog thinks you're the greatest person in the world, don't seek a second opinion."

Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille :)

Entä jos se olisikin mahdollista?

Lasten kanssa keskustellessa tulee monesti puhuttua tulevaisuudesta. Toisista tulee isoina poliiseja tai roskakuskeja, toisista NHL-pelaajia tai balleriinoja ja toisista supersankareita tai maailman suurimman pehmolelukokoelman omistajia. Ihan varmasti tulee. Haaveilemisen ja unelmoimisen taito on ihan valtavan hieno taito. Meillä aikuisilla tuo taito jää usein vähän turhan vähälle käytölle, ja kuten mikä tahansa taito jota ei ylläpidetä, niin sehän rapistuu.

Siksi vietetäänkin nyt pieni haaveiluhetki :)

Mieti omaa elämääsi juuri tästä hetkestä ja näistä olosuhteista katsottuna eteenpäin. Valitse joku näkökulma, mihin liittyen haluaisit hieman haaveilla - se voi liittyä työhön, perheeseen, harrastuksiin, omaan itseesi tai ihan mihin tahansa. Haave saa ajallisesti asettua ihan mihin kohtaan tahansa tulevaisuudessa: ensi kesään, vuoden päähän, viiden tai vaikka kymmenen vuoden päähän, eläkevuosiin. Ihan mikä hyvältä tuntuu.

Kun katselet itseäsi tuolla tulevaisuudessa (kaukana tulevaisuudessa tai lähitulevaisuudessa, sen saat siis itse päättää), niin kuvittele että elämäsi on mennyt juuri niin kuin sinä olet itse halunnut sen menevän. Kaikki asiat ovat olleet sinun vallassasi ja olet saanut muuttaa juuri niitä asioita, mitä on ollut tarpeen muuttaa. Oletko ehkä edennyt urallasi valtavilla harppauksilla? Muuttanut uuteen, viihtyisämpään ympäristöön? Menestynyt kisakentillä tai ainakin olet hyvin lähellä menestystä? Olet löytänyt itsestäsi innokkaan kuntoilijan ja elät terveellistä ja liikunnallista elämää? Olet opiskellut uuden kielen?
Tai jotain ihan muuta. Tarkastele rauhassa, mitä siellä oikein on. Muista, että nyt ihan kaikki on mahdollista. Voit olla roskakuski tai supersankari tai jotain ihan muuta.

Nyt kun olet saanut tuon haavekuvan mieleesi, niin palataanpa takaisin tähän hetkeen.
Voisiko tuo mielikuva todella olla totta jonain päivänä? Jos tuntuu, että miksipäs ei, ehkä se jopa voisi joskus olla totta, niin hyvä. Jos taas tuntuu, että se ei missään tapauksessa tule toteutumaan, niin sekään ei haittaa mitään. Siinä tapauksessa jatketaan ajatusleikkiä niin, että JOS se voisi olla totta. Sen haaveen ei oikeasti ikinä tarvitse tulla todeksi, mutta tässä leikissä suhtaudu haaveeseen niin, että JOS se olisi mahdollista.

Tässä vaiheessa voit halutessasi ottaa kynän ja paperia esille, ja kirjata tuon haaveen paperille. Tai piirtää sen. Vaikka et kirjoittaisi tai piirtäisi sitä, niin kokeile muotoilla siitä mahdollisimman selkeä. Ajallisesti ei ole niin tärkeää, kuinka pitkälle tulevaisuuteen tuo haave sijoittuu, mutta koeta määritellä mahdollisimman selkeästi itsellesi, että mistä oikeastaan haaveilet. "Tervellinen elämä" tai "kisamenestys" ovat vähän laajoja haaveita tähän tehtävään, kokeile saisitko hieman täsmennettyä. Esimerkiksi: "Lenkkeilen useamman kerran viikossa", "Juoksen puolimaratonin", "Olen 5 parhaan joukossa maajoukkuekarsinnoissa" tai vaikkapa "Vietän joka viikko yhden päivän perheen parissa".

Nyt tulee minun suosikkikohtani tässä harjoituksessa:
Nyt tehdään siitä totta! Joidenkin kuukausien tai vuosien tai vuosikymmenten päästä tuo haave on ihan oikeasti totta. Tai JOS se on silloin totta. Mitä pitää tapahtua tai muuttua tästä hetkestä eteenpäin, että se toteutuu? Uudet lenkkarit, salikortti, uusi koira, lapsenvahti, vähemmän töitä, vähemmän lunta ja pakkasta, ymmärtäväisempi pomo..? Ihan mitä tahansa, mitä pitäisi tapahtua, jotta tuo sinun haaveesi toteutuisi. Älä ole realisti. Unohda sellaiset asiat, jotka ovat varmasti toteutettavissa. Mieti isosti ja hulluttele vähän!
Hyvä :)
Koeta löytää ainakin viisi sellaista asiaa, jotka mahdollistaisivat tuon haaveen toteutumisen tai ovat edellytyksiä sille, että se voi toteutua.

Sitten se toinen puoli asiasta.
Mitkä ovat niitä tosiasioita, ajatuksia, uskomuksia ja mitä tahansa muita seikkoja, jotka todennäköisesti estävät tuon haaveen toteutumisen? Töiden jälkeen pitää hoitaa lapset ja koti, ei ole aikaa eikä rahaa, tarvitsen opettajan/kouluttajan/ammattilaisen neuvoja enkä tunne ketään, minua tarvitaan töissä...
Nyt saa olla realisti.
Näitä seikkoja saattaa löytyä paljonkin. Koeta löytää näitäkin viisi, ja jos löydät enemmän kuin viisi, niin valitse niistä viisi isointa / tärkeintä / merkittävintä estettä. Suosittelen kirjoittamaan nämä ylös, etteivät ne lähde paisumaan tai rönsyilemään.
Ja nyt tulee vaikea kohta. Kumoa jokaikinen näistä selityksistä / esteistä / tekosyistä. Nämähän ovat kaikki varmasti totta, mutta etsi ratkaisu jokaiseen yksittäiseen haasteeseen. Jos ei ole aikaa kuntoiluun, niin löytyisikö aamusta tai illasta 20 minuuttia? Jos työ ja perhe vievät kaiken ajan, niin voisiko perhe osallistua haaveen toteuttamiseen, mitä kaikkea voisitte tehdä yhdessä? Jos tarvitset treeniohjelman tai kielikurssin, niin mistä sellainen löytyisi? Miten työpäivää voisi lyhentää? Kaikkiin asioihin löytyy ratkaisu. Ole kärsivällinen ja muista, että JOS se olisi mahdollista, niin miten sinä sen ratkaisisit? Luota itseesi, osaat kyllä ratkaista sen. Älä mieti, onko ratkaisu oikeasti toteutettavissa! Päätä löytää resursseja, energiaa, oikeita ympäristöjä ja ihmisiä. JOS ongelmiin olisi ratkaisu, niin mikä se ratkaisu olisi?

Sitten palataan askel taaksepäin, siihen kohtaan jossa löysit kaikki ne asiat, jotka vievät sinua eteenpäin kohti haaveen toteutumista. Supersankari tarvitsee viitan ja trikooasun, sopivasti mielikuvitusta ja rohkeutta ja sellaisen elinympäristön, missä on riittävästi sankaritekoja tehtäväksi.
Mitä sinä kirjasit aiemmin itsellesi ylös?
Sitten tarkastele haavetta uudelleen. Tästä hetkestä eteenpäin jonnekin tulevaisuuteen. Entä jos se olisikin mahdollista? Entä jos edes osa siitä olisi mahdollista?

Ihan lopuksi mieti, että mitä juuri sinä voisit juuri tänään tehdä, jotta matka tuota haavetta kohti voisi alkaa? Mikä olisi pienin mahdollinen teko, jonka voisit tehdä? Pienin mahdollinen muutos. Aamulenkistä viimeinen minuutti hölkäten, herkuttele kolme karkkia vähemmän, päätä supersankarin viitalle väri ja osta oikean väristä ompelulankaa, jättäkää lasten kanssa yhden päivän pikkukakkonen väliin ja maalatkaa sormiväreillä.
Aloita siitä: pienimmästä mahdollisesta muutoksesta, ja kokeile rohkeasti :)
Valta on sinulla itselläsi! Juuri tässä hetkessä, mutta myös tulevaisuudessa.

Muistakaa haaveilla ja nauttikaa hetkestä!

Ps. Joillekin on käynyt niin, että haaveilun myötä tulee uusia työpaikkoja, koiranpentuja, opiskelua ja seikkailuita. Eihän semmoinen ole mitenkään mahdollista, ei nyt eikä minulle, mutta JOS se olisi mahdollista, niin.... ;o)

Ajatusten lukemisen taito - ja taito olla lukematta

Meillä ihmisillä on toisinaan halu ja tarve tietää, mitä se toinen oikein ajattelee. Ja kun se sanoo noin, niin mitä se sitten ihan oikeasti tarkoittaa. Tämä onkin hieno tilanne, koska kaikki informaatio ympäröivästä maailmasta päätyy aivoihin meidän oman suodattimemme läpi. Myös sanat, äänenpainot, ilmeet ja eleet. Toisilla suodatin on kovinkin tiivis ja se saattaa jättää ison osan positiivisista asioista ulkopuolelleen. Toisilla taas juurikin ne positiiviset asiat ja havainnot menevät suodattimen läpi niin että heilahtaa. Siksi toisilla on aina ruuhka-aikana autoillessa pelkkiä punaisia valoja ja toisilla on aina vihreä aalto. Meidän omiin aivoihimme ei ikinä kulkeudu kaikki informaatio sellaisena, kuin se todellisuudessa on (mikä sitten on totta, on pitkä tarina, se vaatii ehkä oman kirjoituksen myöhemmin ;) ). Meidän havaitsemistamme asioista jää iso osa kulkeutumatta tietoiseen ajatteluun asti, mutta samalla meidän ajattelumme täydentää tarinassa olevia aukkoja omalla tavallaan.

Ihmisten välinen vuorovaikutus perustuu suurelta osin puhumiseen ja muuhun kielelliseen vuorovaikutukseen. Se mitä ja miten puhumme, vaikuttaa valtavasti siihen, minkälaisen kuvan itsestämme annamme. Vai vaikuttaako? Lopultahan minä puhujana tai kirjoittajana en voi ollenkaan tietää, mikä osa tästäkin tarinasta päätyy juuri sinun suodattimesi läpi ja missä muodossa sinun aivosi sen tulkitsevat.

Minä vaihdoin jokunen aika sitten työpaikkaa ja olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni valtavan hienossa tilanteessa, että minulla on iso kasa työkavereita. Ketään heistä en tunne vielä kovin hyvin, ja siksi onkin ollut mahtavaa päästä seuraamaan erilaisia kohtaamisia, vuorovaikutustilanteita ja ennen kaikkea omia ajatuksia niihin liittyen. Ajattelun tarkkailijasta kirjoitan teille myös lähiviikkoina enemmän, mutta lyhyesti mainittakoon, että kaikilla meillä on oman ajattelun tarkkailija. Tämä tarkkailija havaitsee minkälaisia ajatuksia, oletuksia ja ennustuksia omassa mielessä syntyy. Ei selitä, ei arvioi, ei arvostele. Ainoastaan havaitsee. Minä olen jo oman tarkkailijani kanssa suurimman osan ajasta hyvä työpari ja siitä on ollut valtavasti hyötyä seikkaillessani uudessa työpaikassa. Kerron pari esimerkkiä suodattimesta ja tarkkailijasta ja otsikossa mainitusta ajatusten lukemisesta.

Eräs ihminen työpaikallani puhuu politiikasta. Minua ei aihe kiinnosta tippaakaan ja ensimmäiset päivät koetin sujuvasti olla osallistumatta tähän keskusteluun. Hän kuitenkin jatkoi aiheen parissa aina kun ohimennen kohtasimme. Tarkkailija sai minut kiinni muutamasta ajatuksesta:
* "Hän puhuu politiikkaa vain ärsyttääkseen mua" -- Niin, minähän en yhtään tiedä, mitkä hänen tarkoitusperänsä ovat. Minä en lue ajatuksia.
* "Hän puhuu aina vain samasta aiheesta" -- Ihanko oikeasti? Ihanko aina? Että ei koskaan mitään muuta? Niinpä. Onhan siellä nyt muitakin aiheita joskus ollut. Eilen mietittiin että kuka jää ylitöihin.
* "Hän varmasti haluaa, että olen hänen kanssaan samaa mieltä" -- Ehkä. Tai ehkä haluaa, että olen eri mieltä ja voimme jatkaa keskustelua eri näkökulmista. Katso ensimmäinen kohta, en edelleenkään lue ajatuksia.

Koska olen siis uudessa työpaikassa, niin joudun päivän aikana kysymään monta monta kertaa neuvoa. Eräällä työpisteellä muotoilin päivän aikana useamman kerran kysymyksen niin, että "Kannattaisiko tämä tehdä näin". Ja vastaus kokeneelta kollegalta oli, että "Voihan sen noinkin tehdä." Ja taas tarkkailijan kanssa yhdessä ihmeteltiin:
* "Hän siis tarkoittaa että tähän on joku oikeampi ja parempi tapa." -- Jos olisi, niin hän varmaan neuvoisi sen. Ehkä tähän vain on useampi tapa.
* "Hän siis tarkoittaa, että tämä tapa ei varmaankaan toimi." -- Hänhän sanoi, että "voihan sen noinkin tehdä". Hän ei sanonut, että ei sitä noin voi tehdä. Mitä hän sitten tarkoitti, niin edelleenkään, minä EN lue ajatuksia.


Omien ajatusten tarkkailu on ihan valtavan antoisaa puuhaa!
Omia ajatuksia on hyödyllistä ja järkevää tarkkailla, toisten ihmisten ajatuksia taas on ihan mahdotonta ryhtyä arvailemaan. Ainakin siinä tilanteessa, jos aiot reagoida negatiivisesti johonkin tilanteeseen tai asiaan tai johonkin mitä toinen ihminen sanoi tai teki, niin pysähdy hetkeksi ja mieti, että miten paljon tuosta tilanteesta mahdollisesti jäi havaitsematta ja mitähän sinun mielesi siihen ehkä lisäsi. Ja lopuksi muista, että voit AINA valita, että miten sinä siihen reagoit. Se, mitä toinen ihminen sanoo, tekee ja ajattelee, on hänen asiansa. Se, miten sinä siihen reagoit, on sinun asiasi.
Joskus on ihan hyvä päättää havaita positiivisia asioita ja reagoida positiivisesti (tai ainakin jättää reagoimatta negatiivisesti).

Iloisia, valoisia ja uteliaita kohtaamisia kaikille! :)

Oppimisesta ja opettamisesta

Päivitelläänpäs tänne blogiin hieman kuulumisia, mitä valmentajan elämään kuuluu näin helmikuun pakkasten keskellä :)

Olen nyt kuluvan talven aikana aktivoitunut kovasti valmentamisen, kouluttamisen ja opettamisen saralla. Opettaminen ja ohjaaminen ei toki mikään uusi asia minulle ole, 13-vuotiaana olen aloittanut Nuoren Suomen kerho-ohjaajana ja siitä se ajatus sitten lähti. Mutta lopulta kaikenlainen neuvojen antaminen tuntuu tässä iässä jopa haastavammalta kuin silloin joskus uran alkutaipaleella. Kovasti olenkin joutunut pohtimaan ja rakentamaan omaa kouluttajan / valmentajan / opettajan rooliani (käytetään nyt vaikka pelkästään sitä valmentajan titteliä, mutta sovitaan että se pitää sisällään nämä kaikki).

Itse olen valmennettavana hieman kärsimätön kaikki-heti -ihminen. Ja tämä "kaikkiheti" ei tarkoita ollenkaan, että "vähän kaikkea heti", vaan "ihan kaikki kaikesta heti, ja mahdollisimman perusteellisesti". Tämä nyt ei tietenkään ole mikään tavoiteltava mielentila oppimista ja valmentautumista ajatellen. Kukaan ei opi kaikkea heti, ja usein ne perustelut ja todelliset syyt asioiden taustalla aukeavat vasta sen jälkeen, kun osataan teknisesti suorittaa liikkeitä ja tehtäviä jokseenkin oikein. Jos ratsastajalla ei ole vielä ajatustakaan siitä, minkälainen liike on sulkutaivutus, on ihan turha lähteä pohtimaan, miksi painon pitää olla juuri ulkotakajalla, jotta liike pysyy parhaiten tasapainossa. Ensin täytyy selvittää, missä asennossa ja mihin suuntaan hevosen kanssa liikutaan. Agilityssa ei ole järkevää hakea koiralle parasta mahdollista ponnistuspaikkaa ja kokoamista valssikäännökseen, jos ohjaaja ei ole vielä ihan varma siitä, että mihin suuntaan valssissa käännytään ja mihin suuntaan matka jatkuu.

Puhun nyt omista lajeistani, ratsastuksesta ja agilitysta, ja niissä kaiken tekemisen taustalla on jonkunlainen perustelu ja teoria. Se, minkä verran teoriaa on tarpeen ymmärtää, omaksua ja sisäistää yhdellä kertaa (tai ylipäänsä ollenkaan), on kokonaan toinen juttu. Osalle perusteluksi riittää, että "se vain tehdään niin" ja "se nyt vain tuntuu oikealta". Ja se on ihan yhtä oikea tapa tehdä asioita, kuin se, että perustelee tekemisiään pitkillä lauseilla ja syvällisellä analyysilla.

Valmentajana olen ollut hiukan huolissani siitä, että minkä verran asioita voin perustella valmennettaville sillä, että "Tämä nyt vain kuuluu tehdä näin" tai "Kannattaa nyt vain tehdä niin kuin minä neuvon". Usein valmennuksissa ihmiset haluavat kuitenkin mieluummin päästä tekemään, kuin kuunnella pitkiä luentoja. Eikä niitä koiria ja hevosiakaan ole tuotu mukaan vain koristeiksi.

Onneksi nämä minun omat lajini ovat semmoisia, että koirat ja hevoset pitävät huolen siitä, että ne perustelut tulevat näkyväksi siinä harjoituksen lomassa. Kun ratsastaja saa puolipidätteen suunnattua oikein ("Koska se pidäte kuuluu tehdä juuri näin") ja hevonen vastaa siihen kauniilla ja ryhdikkäällä kokoamisella, ei siihen sen kummempaa teoriaa ja perustelua tarvita. Tai ohjaaja asettelee jalkansa oikein koiran lähestyessä hyppyestettä ("Koska ne jalat kuuluu laittaa juuri näin") ja koira kääntyy jo ponnistaessaan ohjaajaa kohti valmiina valssikäännökseen, niin siinä sitä perustelua tulee, miksi asiat tehdään juuri tietyllä tavalla. Tämmöisiä lajeja on ihana valmentaa, kun se vähemmän puhuva ja selittelevä puolikas valmennettavasta jaksaa kärsivällisesti opettaa uusia taitoja meille ihmisille ja näyttää, miten niitä taitoja käytetään. Eivätkä koirat ja hevoset sitä tietoa jaa pelkästään sille omalle ihmiselleen. Myös minä valmentajana ja kentän reunalla katselevat harrastuskaverit saavat aina uusia ajatuksia ja oivalluksia!

Vähitellen olenkin tullut siihen tulokseen, että minun tehtäväni valmentajana on vain auttaa ihmisiä näkemään omasta harrastuskaveristaan, että mikä asia toimii ja vaikuttaa milläkin tavalla. Sen sijaan, että opettelisimme ison kasan teorioita ja periaatteita, käytetään aika siihen että opimme katsomaan sitä omaa koiraa tai hevosta. Kyllä ne kertovat meille, millaisia apuja / pyyntöjä / ohjauksia ne meiltä tarvitsevat. Valmentajana minä voin tuoda koirakot ja ratsukot sellaisten tehtävien äärelle, että tämä parhaiten toteutuu. Ja sitten kun on treeneissä koirilta ja hevosilta kysytty, että miten ne asiat oikein tehdään, niin voidaan kotona kaikessa rauhassa lukea kirjoista tai netistä että miksi ne lopulta tehtiin juuri niin ja miksi juuri se tapa toimi.

Luottakaa nelijalkaisiin opettajiin!
Kirpeitä pakkaspäiviä ja oppimisen iloa kaikille :)

Valmista! Vai onko?

Tervetuloa :)

Tärkeimmät ensin:
Jos etsiskelet tietoa valmennuksista tai siitä, mitä minulla on tarjota juuri sinulle, niin oikeasta reunasta löytyy linkkien takaa informaatiota (tai mobiilisovelluksessa taitavat olla yläreunassa valikossa). Ja aina saa kysyä, parhaiten saat minun kiinni sähköpostilla: tiinalovisa@gmail.com


Olen siis juuri valmistunut Mental Sport -valmentajaksi, Anne Talvitien ja Tuula Masalinin opissa. Matka on ollut huikea, täynnä oppimista, ideoita, tunteita ja tavoitteita. Ja niitä on luvassa jatkossakin. Nyt minulla on tilaisuus jakaa omaa tietoani ja osaamistani mentaalivalmennuksen osalta myös teille muille, kaikille jotka sitä koette tarvitsevanne.

Vaikka olenkin nyt valmentaja, niin se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että osaisin ja tietäisin kaiken. Mentaalivalmennuksessa kyse ei olekaan siitä, että valmentaja osaisi, tietäisi ja kertoisi vastauksia. Se, mikä toimii minulle tai jollekin toiselle ihmiselle, ei välttämättä toimikaan sinulle. Ja toisinpäin. Mutta onneksi ihmisen oma mieli ja ajattelu ovat kaikessa hiljaisuudessaan viisaita, että ne jo tietävät, mikä juuri sinulle toimii. Minun tehtävänäni valmentajana on auttaa sinua löytämään ratkaisut ja voimavarat itsestäsi.

Koulutuksen myötä olen saanut paljon yksinkertaisia, helppokäyttöisiä työkaluja, joiden avulla voimme selvittää ratkaisut juuri sinua askarruttaviin kysymyksiin ja haasteisiin ja samalla poistaa esteitä tavoitteiden saavuttamisen tieltä.

Kukaan ei ole koskaan valmis, vaan aina löytyy uusia tavoiteltavia asioita, eikä kukaan ole liian vanha luomaan uusia unelmia. Olivatpa unelmat suuria tai pieniä ja liittyivätpä ne urheiluun, työelämään, arkeen tai mihin vain - niitä pitää lähteä tavoittelemaan!

Tervetuloa mukaan!